Kristillisdemokraattien kansanedustaja Päivi Räsänen kertoi paikallisradion haastattelussa ajavansa masturboinnille 18 vuoden ikärajaa.

– Itsetyydytys on vahingollista kasvavan lapsen kehitykselle, Räsänen kertoo.

Kansanedustaja tunnustaa aloittaneensa masturboinnin vasta 24-vuotiaana. Räsänen on aiemmin kertonut, että seksiä ei tulisi harrastaa ennen avioliittoa.

– Raamattu kertoo, että ihmisen tulisi säästää itseään avioliittoa varten, Räsänen korostaa.

Vaikka raamatun mukaan seksi on tarkoitettu vain avioliitossa olevan miehen ja naisen väliseksi, on anaaliseksi yleistynyt naimattomien kristittyjen keskuudessa (englsaddlebacking).

– Anaaliseksiä ei lasketa, sillä neitsyyden menetys tapahtuu vasta perinteisessä sukupuoliyhdynnässä, Räsänen selventää.

Kuva: Breikki