16.12.2015 by Tämän kylän homopoika  | 

Joulusiivous on ehkä siivouksista nihkeimpiä, kuten kaikki tiedämme. Mutta peppukeskeinen joulusiivous parantaa elämän- ja joulunlaatua aivan silmissä!

Vietimme eilen ns. ruokapikkujouluja serkkuni ja Killen kanssa. Kekkerit olivat luonani, ja olin täten ikään kuin pakotettu hieman siistimään paikkoja. Ja kun sanon, että hieman siistimään, tarkoitan, että siivoamaan päiväkausia. Olen viime viikot kiitänyt paikasta toiseen ja käynyt kotona hädintuskin kääntymässä, joten kaaos oli raskaammanpuoleinen. Ei mitään pientä söpöä sotkua, vaan katastrofi, jonka alla kyti ja kitui vielä tämä söpö sotku.

En olisi ikinä uskonut, mutta löysin siivoukseen melko ilmiselvän hauskuuttajan. Ensinnäkin otin housut pois ja siivosin ilman housuja. Ihanaa ja vapauttavaa, eikä tarvitse pelätä pöksyjen repeävän akrobaattisissa moppaus- ja imurointikyykyissä.

 

Housujenriisuminen ei kuitenkaan riitä, tarvitaan myös musiikkia. Musiikki voi olla vapaavalintaista, mutta itse yllätyksekseni huomasin uusimman Vain elämää -kauden viisujen toimivan parhaiten. Laitetaan musat ns. täysil, ja sitten valehdellaan itselle, että siivotaan, vaikka oikeasti tanssitaan ympäri asuntoa hyvin persekeskeisesti. Siis niin, että sheikataan ja twerkataan  ja muutenkin keskitytään koreografioissa istumalihaksiin. Se jos mikä on ihanaa ja vapauttavaa! Kun on aikansa tanssinut, voi lakata kiusaamasta naapureita ja sulkea kaihtimet. Biisien välissä näennäisesti laitetaan joku tavara paikalleen tai toimitetaan joku muu siivoustoimenpide ja sitten taas tanssitaan.

Ensin muuten harmistuin hitaammista kappaleista. Esim. Maijan Näinkö meille aina täällä käy tai Anssin Ikävä oli aiemmin huonoja tanssikappaleita, mutta oikeastihan ne antavat mahdollisuuksia todelliselle tanssitaiteelle. Venytyksiä, laajoja liikkeitä ja kauniita kehonkaaria. Olisittepa nähneet, voi että.

Pahimmat rutistukset joulusiivouksen suhteen ovat vielä edessä, joten ottakaapa neuvosta vaari! Kertokaa sitten, millaisia siisteysihmeitä teistä kuoriutui! Ja kuten jo aiemmin mainittu idolini Maija Vilkkumaa hienosti usein on keikalla huudahtanut, free your ass and your mind will follow. Se pätee tässäkin ja elämässä muutenkin, persekeskeisyys kunniaan!

 by Tämän kylän homopoika  |