Viimeksi hän ryösti ja pahoinpiteli vanhuksen Turussa. Rikoshistoriansa takia hän sai alennuksen tuomioon.

 

 
 

 

Maahantunkeutuja Karim Muthana, joka on syntynyt 22. huhtikuuta 1995, huumasi viime vuoden huhtikuussa kaksi karkumatkalla ollutta tyttöä ja suostutteli toisen maksulliseen seksiin, kerrotaan Varsinais-Suomen käräjäoikeuden 31-sivuisessa selosteessa.

Muthana 3

Karim Muthanaa haastateltiin maahanmuuttajista kertovaan ohjelmaan muutama vuosi sitten, josta kuvakaappaus. Nyt hän on siis vanhempi, kuin 18-vuotias.

14-vuotiaat tytöt olivat luvatta matkalla tapaamaan tuttuja poikia, kun he tapasivat toisen tytön tunteman miehen, joka kutsui heidät asunnolleen juomaan olutta.

Tyttöjen tarkoitus oli viettää asunnolla vain hetki. Muthana tarjosi tytöille olutta ja samalla kuunneltiin musiikkia. Muthana oli tarjonnut tytöille huumaavaksi luokiteltuja lääketabletteja, jotka nämä olivat ottaneet.

Tytöt viettivät asunnolla tunnin, pari.

Asunnosta siirryttiin talon kellariin. Kellarissa Muthana oli pyytänyt toista tyttöä “ottamaan suihin” ja luvannut maksaa siitä 80 euroa. Suostuttelun jälkeen tyttö suostui suuseksiin.

Toista tyttöä Muthana löi kasvoihin neljästi, kun oli epäselvyyttä rahasta.

Muthanan äiti tuli talon kellariin, rahaepäselvyys ratkesi, tyttö sai 80 euroa ja Muthanan äiti sanoi tytöille, etteivät nämä saa olla ikinä missään yhteydessä Muthanaan tai häneen. Loppuyön tytöt viettivät toisen talon kuivaus- tai vastaavassa huoneessa.

Yön jälkeen Muthana uhkasi tappaa tytöt, jos he kertoisivat tapahtumasta poliisille.

Oikeudessa Muthana kielsi kaikki syytteet ja kuulustelussa sanoi: “Olen sellainen, että olen aina halunnut olla esimerkillinen muille nuorille, enkä näytä huonoja tapoja heille. Haluan olla turvallinen heille.”

Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi miehen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vuodeksi ja kolmeksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen.Hyväksikäytetty tyttö sai 4 300 euroa ja pahoinpidelty tyttö 1 100 euroa kärsimyskorvauksia.

Karim Muthana oikeus 1Karim Muthana oikeus 2Karim Muthana oikeus 3Karim Muthana oikeus 4

Muthanan tuomiota alennettiin aikaisempien tuomioiden takia.

Muthana tuomio alennus

Muun muassa viime kesänä Muthana ja toinen mies tunkeutuivat vanhemman mieshenkilön kotiin parvekkeen kautta Turun Lausteella.

Vanhempi mieshenkilö oli kotonaan ja katseli televisiota. Yhden jälkeen yöllä hän kuuli ääniä parvekkeelta ja meni katsomaan, mistä äänet johtuvat.

Parvekkeella oli kaksi miestä, jotka alkoivat pahoinpidellä vanhusta. Sen jälkeen he tunkeutuivat miehen asuntoon, varastivat käteisvarat tämän lompakosta ja pakenivat.

Paikalle hälytetty poliisi tavoitti Muthanan lähistöltä. Kun tätä otettiin kiinni, hän löi poliisia kasvoihin.

Kokenut poliisi piti ryöstöjen tekotapaa poikkeuksellisen törkeänä.

“Mitään näin näin härskiä en ole kokenut koko urani aikana. Tekoihin myös suhtauduttiin vähätellen, eikä kukaan osoittanut minkäänlaista katumusta. Näitä ei pidetty paljon minään”, poliisi totesi.

Karim Muthanalla on aiempia tuomioita myös 10.2.2011, 19.4.2011 ja 15.11.2012.

Seuraavalla, vuonna 2013 kuvatulla videolla Muthana esiintyy kohdassa 7:37 eteenpäin.

 

Lähteet: Käräjäoikeuden julkinen tuomioseloste, MV-lehti

LÄHDE; MV-LEHTI

T2/MV